RogerB

Haljenneet ruukut, yhteiskunnan hiipuminen

  • Haljenneet ruukut, yhteiskunnan hiipuminen
  • Haljenneet ruukut, yhteiskunnan hiipuminen
  • Haljenneet ruukut, yhteiskunnan hiipuminen
  • Haljenneet ruukut, yhteiskunnan hiipuminen
  • Haljenneet ruukut, yhteiskunnan hiipuminen
  • Haljenneet ruukut, yhteiskunnan hiipuminen
  • Haljenneet ruukut, yhteiskunnan hiipuminen

Tämä on vapaa käännös blogista ”A Storyteller in Istanbul” (http://astorytellerinistanbul.blogspot.fi/2013/12/be-like-cracked-pot.html?showComment=1387207774099)
lisättynä hieman omia mietteitä Suomesta...

 


”Ole haljennut ruukku”
Judith Liberman 14.12.2013

Muutettuani kymmenen vuotta sitten Turkkiin ja vietettyäni suurimman osan elämästäni Ranskassa ja Yhdysvalloissa, olin otettu miten voimakkaana lahjan antamisen kulttuuri eli. Käytän usein seuraavaa tarinaa kuvatakseni kokemustani:

Olipa kerran mies joka elääkseen kantoi vettä kaukaiselta joelta kotikaupunkiinsa. Työhönsä hän käytti kahta valtavaa saviruukua joita roikotettiin puuvarren päissä kannettaviksi hartioilla. Toinen ruukuista oli tuliterä, punainen, lasitettu ja kauniisti dreijattu mutta toisella puolella roikkuva ruukku oli noen likaama, hieman epämuodostunut ja kyljestään haljennut. Se haurastui päivittäin yhä enemmän ja tiputti yhä enemmän vettä kantopolulle, kunnes eräänä päivänä vain puolet joesta nostetusta vedestä säilyi kaupunkiin asti. Häpeissään ruukku kääntyi kantajansa puoleen; ”Isäntä, riko minut! Heitä minut pois! En kestä tätä surkeutta enempää. Vesi ei pysy sisälläni ja joka päivä minun virheeni ja vajeeni aiheuttavat sinulle kaksinkertaisen työn. Kun korvaat minut paremmalla ruukulla pääset vähemmällä työllä ja ansaitset paremmin...päästä minut kärsimyksistäni.

Näinkö itsestäsi ajattelet?” vastasi vedenkantaja ”Annas kun näytän sinulle jotain matkallamme kotiin huomenna” ja seuraavana päivänä, täytettyään kummatkin ruukut vedellä; punaisen oikealle puolelle ja haljenneen vasemmalle, hän osoitti sormellaan polun oikeaan laitaan ja kysyi mitä näkyi.

Ruukku vastasi ”Näen vain pölyä, kiviä ja hiekkaa”.

Seuraavaksi vedenkantaja osoitti vasenta laitaa ja kysyi mitä siellä näkyi. ”Siinä on ruohoa, villejä kukkia ja pensaita” vastasi ruukku. ”Aivan niin” vastasi vedenkantaja ”Siinä on sinun tekemää kauneutta tiputeltuasi vettä polullemme jokaisena päivänä. Olet sammuttanut mullan janon, herättänyt uinuvat siemenet ja ravinnut kukintoja ja joka viikko olen tältä puolelta polkuamme poiminut pienen kukkakimpun vaimolleni, kertomaan miten sen kauneus muistuttaa minua kaikesta jonka hän antaa elämääni...ja miksi kodissani on niin paljon naurua. Et ehkä haljennena ole se hienoin ruukku, mutta jakamasi vesi ravitsee maata josta elämme.”

 

Turkissa ei näkynyt vedenkantajia mutta eurooppalaisen silmin näin sitäkin enemmän ”haljenneita ruukkuja”. Ihmiset hukkasivat aikaansa ja rahaa eivätkä edes yrittäneet pitää niistä kiinni. Samalla he pyörittivät sosiaalista ympäristöään, yritteliäisyyttä ja yhteiskuntaa. Jos joku päätyi linja-autoon ilman bussilippua, löytyi aina joku tarjoamaan matkaa bussikortistaan pyytämättä rahaa palveluksesta. Hädät ja sairaudet hoidettiin ajan kanssa mutta niin myös osattiin juhlia, rupatella, opetella tuntemaan toisiaan, verkostoitua, olla olemassa toistensa vuoksi. Kadun kulmilla oli muovituoleja joissa naapurit istuivat mutustelemassa auringonkukansiemeniä, juomassa teetä ja jos kuului jonkun tarvitsevan verenluovuttajia leikkaukseen naapurusto toimi rasvatun koneen lailla, tehokkaammin kuin mikään hierarkkinen järjestelmä koskaan. Tultuani kulttuurista jossa tunnit pilkottiin minuutteihin ja sekunteihin, aina pyrkien sisällyttämään yhä enemmän toimintaa näihin – vieläkö mahtuisi yksi joogatunti töiden jälkeen ennen seuraavaa kokousta? - olin häkeltynyt, miten ihmiset auliisti tarjosivat aikaansa ja resurssejaan - ja ajoittain tämä hyvä tunne tuntui suorastaan kulttuurishokilta.

Tämä ”haljenneiden ruukkujen” kulttuuri, missä kirjanpito oli riittävän löysää mahdollistamaan satunnaisia, anteliaita tekoa ja aikataulut hajoitettiin heti tarpeen tullen, oli minulle käytöskoulu, jossa ajoittain jouduin venymään äärimmilleni nähdessäni äärikonservatiivin peilikuvani, miten olin koulutettu olemaan jakamatta aikaani ja rahojani yhteisössä. Ymmärsin että tämä taito vaatisi joustavuutta, halua jakaa aikaa naapureiden kanssa – täysin vastoin tottumuksiani tehokkaasta ajankäytöstä ja heikon luottamuksen oppeja. Yhteydet olivat avainasemassa, mutta mikä tahansa yhteys niin läheltä kuin kaukaa toimi – kunhan vain tiesit sen olemassaolosta. Mies, joka omisti kaupan rakennuksessa, jossa työskenteli poika, jonka isä tarjoili teetä yliopistolla missä ystäväni äiti kerran opetti, auttoi minua koska meillä oli ”yhteys”. Ymmärsin tällöin että meillä lännessä opittu idea 6 asteen yhteydestä oli vain hauska pieni nippelitieto, mutta täällä idässä se oli yhteiskunnan peruspilareita, johon kaikki ja kaiken jakaminen nojasi. Ei tämä-tuosta-vaihdantaa, vaan jatkuvaa, alituista tarjoamista, tietäen että jokainen lahja vahvisti ja laajensi verkkoa.
Jotkut roolit olivat muita keskeisempiä; teemies tai vihannesten myyjä olivat esimerkkeinä katalysaattoreista yhteyksien luonnissa ja naapurustotunteiden vahvistamisessa. He tiesivät kaikkien tarpeet, roolit, osaamiset ja lahjakkuudet ja saattoivat meidät yhteen juuri sen isosta yhteisöstä tarvitsemamme henkilön kanssa. Ruuhkaisessa suurkaupungissa tämä vaati jo käsittämättömän määrän tietoja ja yksityiskohtia toisten elämistä. Kun kissani tarvitsi leikkausta ja koluttuani pari eläinlääkäriasemaa todetakseni ettei rahani riittäisi, vihannesmyyjäni vinkkasi minulle eräästä vanhasta eläinlääkäriaseman osa-aikaisesta talonmiehestä, joka naapuruutemme kunniaksi neuvotteli työnantajansa kanssa minulle hinnan johon minulla oli varaa.

 

Jos kirjoitan tätä menneessä aikamuodossa, se johtuu siitä että olen nähnyt ”haljenneiden ruukkujen” tiivistyvän viimeisen vuosikymmenen aikana. Vastatessaan uuden ajan vaateisiin tuottavuudesta kapitalistisen talousbuumin ajamina ja sen tarjoamien tilaisuuksien kiireellisyyteen, Turkin haljenneet ruukut tiivistyvät. Hiljaa ja huomaamattomasti. Aika ja raha eivät enää liiku kuin ylöspäin ja siten maa poltetaan eikä siinä enää kasva toivon kukkia. Muutos tapahtui niin hitaasti ettemme huomanneet sen etenemistä. Ensimmäisiä oireita oli, kun ihmiset alkoivat hyväksymään tarjottua rahaa leimatessaan bussilippunsa tuntemattoman puolesta, pitkän kiusaantuneen hiljaisuuden päätteeksi.

Kaiken kaikkiaan parantuneen tuottavuuden vaikutukset perinteiseen lahjatalouteen olivat niin hienovaraisia, että jos luettelisin kaikki pienet havaintoni, ne näyttäisivät pikemmin merkityksettömiltä, pieniltä erillistapahtumilta.

Yhteisvaikutukseltaan ne kuitenkin tuntuvat meissä jokaisessa, ainakin isojen kaupunkien ilmapiireissä. Mitä enemmän mittasimme, jaoimme, ohjasimme ja organisoimme aikaa, sitä nopeammin se tuntui katoavan. Koko Istanbul´in kaupunki etsi sohvan tyynyjen välistä, josko sinne olisi lipsahtanut sitä ylimääräistä aikaa. Mitä tarkemmin aikaa säännösteltiin, sitä vähemmän sitä oli. Ihmisiltä ei enää löytynyt minuuttia naapurin pesualtaan korjaukseen, vihannestenmyyjän kanssa keskusteluun saatikka teemiehen huoneeseen menoon. Ihmiset marssivat tehokkaisiin supermarketteihin eikä kukaan enää tuhlannut aikaansa juttelemiseen jonkun tuntemattoman kissasta.


Ja yhtäkkiä...Gezi tapahtui! (http://fi.wikipedia.org/wiki/Turkin_mielenosoitukset_2013)

 

Menimme puistoihin, kävelimme kaduilla, joimme teetä hengittäessämme kyynelkaasua ja keskustelimme – kaikki muu sai odottaa. Kun ihmiset kysyvät minulta mitä Gezi oli, kerron itselleni että ison kaupungin naapurit kokoontuivat puistoon, rikkoivat ruukkunsa ja valelivat puiden juuria vedellä. Parin viikon ajaksi aika palasi kaupunkiin!
Kaikki aikataulutetut tapahtumat saivat jäädä ajan, tilan ja jopa rahallisten resurssien suuntautuessa kaupungin naapurustojen uudelleenluomiseen. Joogatunnit tehtiin puistoissa, kokouksia pidettiin aiheina nykyhetki eikä suunnitellut asiat. Maailma jatkoi kiertoradallaan ja me huomasimme että naapurustomme oli virkistynyt haljenneista ruukuista, enemmän aikaa, resursseja ja rakkautta. Kaikilla oli riittävästi että pääsivät hetkeksi pois oravanpyörästä istumaan kadunkulman muovituoleihin naapureiden kanssa. Meillä oli riittävästi jaettavaksi, tyhjensimme kaappimme turhista esineistä ja kannoimme ne puistoihin jaettaviksi. Ostaessamme ruokaa, ostimme kaksikertaisen määrän jakaaksemme sen naapureille ja kuun lopulla huomasimme saaneemme jopa enemmän kuin olimme antaneet.


Vaikutukset eivät rajoittuneet ajan ja resurssien käyttöön. Ilmapiiri oli muuttunut. Kävelimme jälleen pyhässä puistossa ja jokaisessa vastaantulijassa näimme pyhän puutarhurin. Astuessaan sisään ja ulos metrosta, ihmiset olivat huomaavaisempia ja törmätessään vahingossa toisiinsa kadulla he hymyilivät pyytäessään kohteliaimmin anteeksi. Hymyt levisivät kasvoilta kasvoille ja tunnistimme massoissa miljoonia naapureitamme, haljenneita ruukkuja jotka kastelivat yhteisöjämme, voimistaen niitä jokaisella ”hukatulla” tilkalla kirjanpitojen ohitse.

Judith Liberman 14.12.2013



Kysyn itseltäni mihin Suomemme on valumassa tämän globaalin, uusliberalistisen hyökyaallon paineessa. Meille vakuutetaan että tehokkuus, keskittäminen ajan ja rahan säästö, hyödyllisyys, laillisuus.....tulevat ratkaisemaan ongelmamme ja kohta parantamaan tuntemamme väsymykset, vaivat ja vihat kunhan saamme ajettua maastamme pois tai hiljennettyä luuserit, mamut, työttömät, taiteilijat ja mielenosoittajat, ne ihmiset, jotka pohtivat oikeudenmukaisuuden ja laillisuuden ristiriitoja. Kiellämme vajaavaisuudet etteivät aiheuttaisi – rahanmenoja. Tiivistämme ja lasitamme ruukkuja, ettei vahingossakaan tapahtuisi jakamista. Ja näin hyvinvointiyhteiskuntamme nousee kuin Feeniks tuhkasta?

Epäilen.

Raha ei synny mistään työstä, se ei ole resurssi vaan sopimus. Rahan kelpoisuus määrittyy luottamuksen kautta. Tätä voi kokeilla omassa mielessään. Kenelle a)antaisit rahaa vastikkeetta, b)lainaisit korottomana tai c)vaatisit sekä vakuudet että korot vastineeksi? Millaisessa yhteiskunnassa elämä on sitä mainostettua hyvinvointia: siellä, missä kaikki työ tapahtuu velvoitteiden ja sitoumusten kautta palvellen pystysuuntaisia hierarkioita vai sellaisessa jossa myös vaakasuorassa verkossa voidaan ylläpitää lahjoihin, luottamukseen ja kiitollisuuteen perustuvia suhteita? Nykyjärjestelmässä kaiken hinta nousee koska luottamus hupenee, pelko ja epäilys kasvavat. Muutumme kansalaisista kuluttajiksi.

Kuka omistaa ja kuka ei on kysymys sinänsä, mutta kansallinen valtio, yhteiskunta, yhteisö, kylä, suku ja perhe eivät ole edes olemassa ilman luottamusta ennen epäilyä. Ruokkimalla pelkoja, vihaa, alemmuden ja riittämättömyyden tunteita ja varastamalla ihmisten väliseen kanssakäymiseen tarvittavaa aikaa varmistetaan että tämäkin maa tuhoutuu ja menettää ytimensä.


Seuraavan sukupolven aikana Suomi tulee kohtaamaan ihan oikeita ongelmia näiden näennäisten ”finanssikriisien”, sopimusvirittelyjen ja himmeleiden sijaan. Reaalitaloudessa vajeita, energiahuollon pätkintää, ruokatuotannon hiipuminen...
Voin vain kuvitella millaiseksi armas kotimaa muuttuu sävyltään, ellemme kiireesti ryhdy rakentamaan naapuriverkostoja, lähitalouksia ja luottamusta nykyisten ulosmyyntien, keskittämisten ja globalisaatioiden sijaan. Sadan vuoden takaiset tapahtumat palaavat Suomeen entistä julmempina, mutta silloin en enää näe eheytymisen mahdollisuuksia.

 

Finis Finlandiae.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Sibelius ja kansallissosialistinen Saksa

Helsinki, Fabianinkatu 33
14.1.2014 klo 18:00
---------------------------------------------------------

Sibelius ja kansallissosialistinen Saksa:
Musiikin tohtori Timo Virtanen

Helsingin yliopisto, päärakennuksen sali 12, Fabianinkatu 33 (3. krs)

ti 14.1.2014 klo 18:00-20:00

Järjestäjänä Helsingin Suomi-Israel Yhdistys ry

(Esitelmä- ja keskustelutilaisuuksien sarja syksystä 2013 kevääseen 2014)

Käyttäjän RogerB kuva
Alexander Holthoer

Mielenkiintoinen teema. Mitenköhän -ismit, mukaanlukien kansallissosialismi huomioivat kansan aitoja sidoksia vai perustuvatko kaikki vain ulkoisten peloitteiden voimaan?

Veikko Penttinen

Jokos se talkootyö on verolla? On sitä kai ainakin suunniteltu. Joulupukkia ei nyt ainakaan saa palkata, ilman työehtosopimusta, koska vakuutus.

Juu, kyllä kirjoittaja on oikeilla jäljillä,kunhan muistetaan, että suo siellä vetelä täällä. Suomi on nyt joka tapauksessa päässyt ylös suosta, mutta on jo toinen jalka vetelässä.

Pienenä mutta kuvaana esimerkkinä mainitsen Costa del Sollin suomalaisyhteisön. Täällä oli ja on edelleenkin erittäin vireä yhdistystoiminta kaikkine mahdollisine harrastuksineen. Jokunen vuosi sitten joku keksi, että valtionhan pitää maksaa harrastukset, koska olemmehan me suomalaisia.

Ja kas, nyt valtio kustantaa, täällä on kai aivan kuukausipalkkaisia harrastusten vetäjiä, espanjaakin opetetaan suomalaisvoimin jopa ulkomaalaisille ja muuta yhtä nerokasta.

Valtio paapoo ennen virkeät ja omaehtoiset eläkeläisetkin tahdottomiksi harrastusten harrastajiksi. Synnynnäisesti pihit suomalaiset tietysti ottavat halvat tai ilmaiset tunnit vastaan, mutta kukas halpaa tai ilmaista arvostaa.
Muutamaa vuosi kaikki tehtiin ja maksettiin itse ja yhteisöllisyys oli vahva.

Käyttäjän RogerB kuva
Alexander Holthoer

Juuri noin, Veikko. "Hyvin" meidät kasvatetaan uskomaan että kaikki toiminta ilman veromaksua on yhteiskunnalle pahasta. Tuo sama ilmiö näkyy niinkin vähäpätöisissä touhuissa kuin urheiluseuroissa. Tekijät yhä harvemmassa, rahoittavaa toimintaa ei voi tehdä ilman verobyrokratiaa eikä varsinkaan jos se saattaisi kilpailla vielä toteutumattoman yritystoiminnan kanssa. Siihen hiipuvat ne vähäiset yhteiset ponnistelut. Seuraavaksi nostetaan meteliä seuratoiminnan kalleudesta...valloitellaan markkinoita ja kilpaillaan. Suomessa on nyt saatu noita kaupallisesti liikuttavia lapsikerhoja - ja isät/äidit ehtivät omiin harrasteluihin. Tekee todella hyvää yhteisöille?

Pekka Iiskonmaki

''Jokos se talkootyö on verolla?'' Verolla on ja pitää ilmoittaa osallistujat.

Käyttäjän RogerB kuva
Alexander Holthoer

Niinpä. Hienointako olisi ettemme tekisi mitään? Mitähän tarkoitetaan puheilla kolmannen sektorin vastuuttamisesta?
Muistan kymmenisen vuotta sitten osallistuneen poliisiviranomaisten palaveriin uuden, rakenteilla olleen asuinalueen tulevasta turvallisuudesta. Poliisi pyysi yhteisöjä ja yhdistyksiä olemaan aktiivisia nuorten suuntaan, etteivät joutuisi hakoteille ja tuuliajoille...
Jännästi monessa kunnassa nykyään perätään yhdistysten avustusten vastikkeellisuutta.

Käyttäjän RogerB kuva
Alexander Holthoer

Samaa ajattelutapaa edustaa tämä kaunis tarina Ranskasta. Kahvilanpitäjä hinnoitteli tuotteensa asiakkaan tavasta pyytää palvelua.
"Kahvi!" = 7 euroa
"Kahvia kiitos!" = 4.50 euroa
"Hyvää huomenta. Saisinko kahvin, kiitos!" = 1.50 euroa

http://www.openculture.com/2013/12/french-cafe-add...

Susanna Kaukinen

Olen myös miettinyt tätä kiireen teemaa muutamaltakin taholta. Yksi syy tietenkin se, että itsellä on aina (pitkälti myös itseaiheutettu) kiire. Toisaalta siksi, että kävin montessori-päiväkodissa tuossa eräänä päivänä ja siellä asiat oli järjestetty niin, ettei koskaan ole kiire. Kolmanneksi siksi, että minua on pyydetty kirjoittamaan teksti paremmasta yhteiskunnasta, jota en ole ehtinyt tehdä.

Vihaan kapitalismia syvästi, koska sen sydämessä on tehokkuuden sairaus, joka tappaa ympäristön ja yhteisöt. Ei yhteisöt voi olla olemassa ilman sitä aikaa minkä niiden luominen ja ylläpito vaatii. Kaiken ajan puristaminen tehokkuudelle on hulluutta, mikro-optimointia, joka pilaa kaiken.

Viimeisenä...

"Kenelle a)antaisit rahaa vastikkeetta, b)lainaisit korottomana tai c)vaatisit sekä vakuudet että korot vastineeksi?"

a) viimeksi annoin työttömälle, sitä ennen R-kioskin myyjälle, joka oli allapäin
b) tilanteesta/summasta riippuen, mutta ihmiselle, joka sitä tarvitsee
c) kapitalistilta ja pankkiirilta

Koron nostaminen on vihaamista.

Käyttäjän RogerB kuva
Alexander Holthoer

Aivan Susanna. Ollaan pääskynä tervaskatolla, nokka tai pyrstö kiinni. Tuosta rahan vastikkeellisuudesta kantautui korviin äsken uusi "työnimike", ns. pilkkukuski. Ilmeisesti aamutunneille juhlivien nuorten joukossa on yksi selvinpäin valmiina kuskaamaan muita.
Kuullosta ihan hyvältä, MUTTA tämä henkilö ilmeisesti pyytää selvää rahaa yli kulujen tuosta kuskauksesta - tekee pimeää taksihommaa. En edelleenkään moralisoi veroasioista tms., mutta minun nuoruudessani tuo homma oli vuoronperään kavereiden auttamista eikä kenellekään olisi tullut mieleen ansaita tällä. Kukin astui vuorollaan remmiin ja vastuuseen...
En olisi ikinä kehdannut ottaa ylimääräistä rahaa kavereiltani.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Vaikeaa juttua esität tässä blogissa,vaikka hienosti sen kirjoitit.

Mitäs olet mieltä..onko Turkki itämaista vai länsimaista kulttuuria lähempänä?

Käyttäjän RogerB kuva
Alexander Holthoer

Se oli itämaista ja nyt heille on syötetty parasta "länsimaista". Se syntynyt soppa sisältää kaikki väärät mausteet, joilla on pilattu kohtuullisen hyvät einekset.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Juuri näin näkisin itsekkin. Länsimaiseen kulttuuriin ei näet sovi millään tavalla nuo piirteet miten jutussasi kuvailtiin ihmisten yhteiselämästä. Harmi sinänsä.. ne olisivat tosiaan niitä kohtuullisen hyviä aineksia ja todella tarpeellisia,jos meinataan robotisaatiota kehittää pitemmälle ilman häkellyttävän suurta ihmishenkien menetystä.

Olisiko siis niin,että suuremmassa kuvassa tällä pallolla joidenkin kulttuurilliset piirteet soveltuvatkin paremmin kehittyneeseen ympäristöön kuin joidenkin toisten. Länsimaalaisten aika alkaa hiipumaan ja toiset nousee loistamaan.

Käyttäjän RogerB kuva
Alexander Holthoer Vastaus kommenttiin #15

Jos suomalaiset aikovat selvitä niistä oikeista tulevista haasteista, olisi syytä opetella hieman itämaista yhteisöllisyyttä eikä leikkiä globaaleja markkinatalouden keisareita.

Käyttäjän jesper kuva
Tero Ruokamo

Länsimaiseen kapitalismiin sisäänrakennettu kirjanpidon ja rahallistamisen pakko tungeutuu lopulta kaikille elämän aloille. Ollilan autoverohanke, ja Liberan perustilimalli ovat tällä hetkellä pinnalla olevia esimerkkejä. Kaikki saatetaan "numeroiden kontrolliin". Samaa numeroiden totalitarismia kannatetaan sekä oikealla, että vasemmalla.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Näemme siis aivan samoin tämän kehityksen. Kerrohan miksi tämä kehitys vain kehittyy eikä kriittistä ääntä löydy tarpeeksi..mutta toiseen suuntaan kylläkin löytyy paljon. Miten logiikka voi pelata näin paljon päin seinää?

Kuitenkaan kehityksen kulun huomaaminen ei vaadi mitään suunnatonta ponnistelua,jos minäkin jopa olen sen jo huomannut.

Käyttäjän RogerB kuva
Alexander Holthoer

Numerot tuntuvat turvallisilta, ehdottomilta ja vakailta?
Harvat näkee niissä subjektiivisuutta tai poliittisia tavoitteita.

Toimituksen poiminnat