Kuinka ihmisapinoita koijataan…
Tämä ei ole kirjoitus moraalista, etiikasta, säännöistä tai ohje miten jonkun pitäisi elää. Jos lukija jostain syystä kokee tulevansa leimatuksi joko köyhyydestään tai vauraudestaan, pyydän huomauttamaan että kyseessä ovat vain empiiriset havainnot, joista on sallittua vetää ihan omia, perusteltuja johtopäätöksiäkin. Kuulin joskus vitsin tuosta kammotusta kommunismista; se on kuulemma tosi hyvä idea, joka valitettavasti otettiin suoraan tuotantokäyttöön ennen ihmiskokeiluja…
Nyt alkaa tuntua siltä että meidän nykymallisessakin talous- ja yhteiskuntarakenteessa on jokin valuvika, joka istuu huonosti vanhalle savanni-apinalle.
Ihmisen erikoisuus ja havaintoja hierarkiasta
Ihminen on yhteisöllinen eläin, jonka laumassa pärjäämiseen tarvitaan empatiaa, myötätuntoa, sosiaalista lukutaitoa, pyrkimystä vastavuoroisuuteen, uteliaan luottamuksen asettamista ennen epäilystä ja altruismia, pyyteetöntä antamista. Lisäksi hänellä on oltava viettiä parinmuodostukseen ja vanhemmuuteen. Ihmisen on kyettävä sanalliseen ja keholliseen kommunikaatioon, muistettava sosiaalisten suhteiden toimintasääntöjä sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä ja lopulta sosiaalisen kokemuksensa pohjalta kyettävä sopeutumaan ryhmänsä toimintaan. Ihmisen perusyksikkö ei ole ”minä” vaan ”me”.
Ihminen joka EI kykene verkostoitumiseen ja yhteiseloon eristäytyy tai eristetään ryhmästään. Juuri siksi vankeuden julmimpia rangaistuksia ovat eristysselli ja sosiaalisen kanssakäymisen kieltäminen. Nämä ovat luonnon-, ei valtion lakeja.
”Moraalin” tukipilareita on tässä neljä: vastavuoroisuus, oikeudenmukaisuus, empatia ja myötätunto. Toisin kun kovasti vakuutellaan, nämä eivät eläinkunnasta saatujen havaintojen perusteella näyttäisi olevan minkään ylevän kulttuurin tai uskonnollisen suuntauksen rakentamia – vain välttämättömiä ominaisuuksia kyvylle toimia yhdessä. Kyky väkivaltaan, aggressioon, pettämiseen tai valehteluun toimivat myös johtajuuden ja aseman haussa, mutta näiden jälkeen yhteisö pyrkii takaisin tasapainotilaansa.
Vahvaan kontrolliin, alistussuhteisiin ja väkivallan uhkaan perustuva hierarkkinen rakenne sairastuttaa yhteisön karsimalla sisäistä kanssakäymistä, lisäämällä pelkoa luottamuksen kustannuksella. Professori Robert Sapolsky kuvasi ilmiötä dokumentoidessaan miten valtava onnettomuus päästi onnen irti tutkimassaan paviaaniyhteisössä. Alfaurosten pelottelun ja rankaisun voimalla ylläpitämässä apinahierarkiassa alempiarvoiset ja heikommat yksilöt kokivat kyykytyksestään stressiä siinä määrin että sairastuivat ns. elämäntapasairauksiin; sydän- ja verisuonitauteja, masennusta ja kokivat varhaisia kuolemia. Siinä eivät liian vähäinen liikunta tai väärät banaanit olleet vaikuttimina. Sitten eräänä synkkänä päivänä lauma löysi aarteen – ihmisten jättämän kaatopaikan – ja lauman alfajäsenet hyökkäsivät ensimmäisinä apajille ja pitivät muita loitolla saaliin jaossa. Pahaksi onnekseen johtoapinoiden herkut olivat tuberkuloosin saastuttamia ja kuolo kohtasi koko sikariportaan.
Ja ihme tapahtui – sen sijaan että alemmilta portailta olisi noussut uusia väkivaltaisia johtajia, lauman koko luonne muuttui. Ne kiltimmät kaverit kohtelivat kanssapaviaaneja ystävällisemmin ja reilummin kuin ikinä, porukoissa ei enää tapeltu, lauman toimet ja hankkeet sujuivat vähintään yhtä hyvin kuin aiemmin – paitsi että sairastelut ja äkkikuolemat kutistuivat olemattomiin. Toki laumaa edelleen johdettiin mutta jäseniä ei sorsittu. Erikoisinta oli että myös muista laumoista liittyneet uhittelevat paviaaniurokset oppivat tämän lempeämmän ryhmän tavoille….ja kaikki elivät vähän ”demokraattisemmin” onnellisina elämänsä loppuun asti. http://www.youtube.com/watch?v=A4UMyTnlaMY
Niinmuttaentässetalouskasvu?
Yllä luetellut, tarpeelliset laumaominaisuudet sopivat suhteellisen huonosti vallitseviin talouskaavoihin ja -järjestelmiin. Näissä kun haetaan voittoja ja kehitystä darwinistiseksi kutsutun mallin mukaan, kilpailemalla ja ajamalla heikompia markkinoilta – paitsi että Charles Darwin ei varsinaisesti kirjoittanut vahvimman, älykkäimmän tai nopeimman menestyksestä vaan sopeutuvimman; sen joka pystyy parhaiten rinnakkaiseloon ympäristöstä kanssa. Tarkoituksena EI siis ole tavoitella maksimaalista tuottoa, tehoa tai voittoa eikä rakentaa johtohierarkioita, valtapyramideja ja hallintohimmeleitä vallan kanavoimiseksi. Nämä palvelevat lopulta jotain aivan muuta kuin yhteisön hyvää – kuluttavat yhteisöllistä pääomaa ja etäännyttävät vallan, vastuun ja seuraukset kauas toisistaan. Luonnossa pienen ihmiskylän johtaja pääsi aika nopeasti pois valta-asemastaan, mikäli ryhtyi toimimaan porukoiden yhteistä hyvää vastaan, eikä siinä riittänyt turvaksi että hän palkitsi vain niitä lähimpiä, uskollisia apureitaan. Tämä kaveripalkitseminen toimii pidempään vain suurissa joukoissa, korkeissa hierakioissa ja lakiviidakoiden sumentamissa yhteiskunnissa – kuten Tacitus sanoi; mitä suurempi korruptio yhteiskunnassa vallitsee, sitä enemmän on lakeja.
Kertomus, miten suuri, kertyvä ja keskittyvä varallisuus luo myös muille mahdollisuuksia ja vaurautta… olisi vielä osoitettava todeksi ainakin yhteiskunnan vähävaraisten osalta. Ei hyvältä näytä.
”Kun rikas puhuu, vaikenevat kaikki, ja hänen sanansa kohotetaan pilviin asti. Kun köyhä puhuu, sanotaan: ”Kuka hän on?” Ja jos hän kompastuu, hänet vielä survaistaan kumoon”. (Jeesus Siirakin kirja 13 luku)
Sosiaalipsykologi Paul Piff on 2000-luvulla, monimuotoisilla kokeilla tutkinut miten koetun vaurauden hierarkia vaikuttaa ihmisten välisiin suhteisiin ja teki muun muassa seuraavanlaisia mielenkiintoisia löydöksiä.
- Ihmiset rationalisoivat ja selittivät itsensä kannalta parhain päin saamiaan etuja vakuuttaen itselleen että ovat itse ansainneet ne vaikka puhdas sattuma oli kaiken takana.
- Vähemmän ansaitsevat kansalaiset ovat anteliaampia pienten lahjoitusten ollessa kyseessä, mutta myös suuremmissa lahjoituksissa annettiin enemmän.
- Mitä rikkaammassa asuinympäristössä asuttiin, sitä vähemmän annettiin lahjoituksia.
- Vauraammat ihmiset jättivät suuremmalla todennäköisyydellä pysähtymättä suojatien eteen. Rämäkotterot eivät koskaan jättäneet pysähtymättä ja kalliimmista autoista yli puolet jätti liikennesäännön noudattamatta.
- Varakkaammat huijasivat enemmän noppapelissä ja ottivat enemmän karkkeja lapsille varatusta kulhosta.
- Koettu köyhyys heikensi aivojen tiedonkäsittelykykyä, mutta tämä tila muuttui myös paremmaksi ihmisten taloudellisen rasituksen helpottaessa.
- Ihmisten kyky tunnistaa kasvonilmeitä oli parempi niillä, jotka kokivat itsensä köyhemmiksi. Rikkaan ihmisen kuvitellessa itsensä köyhän asemaan, myös hänen sosiaalinen ”lukutaitonsa” parani.
- Keskimäärin ihmisten siirtyminen ylöspäin hierarkian portailla aiheutti samat reaktiot kuin Monopoli-pelissä pärjääminen. Myötätunto, empatia vähenivät ja oman edun tavoittelun ideologia sekä tunne etuoikeutuksesta vahvistuivat.
- Varakkaammat henkilöt olivat myös todennäköisempiä moralisoimaan hyvästä ahneudesta ja oman edun tavoittelun hyvyydestä.
Kyse oli vaurauden tunteesta, riippumattomuudesta, itsensä asettamisesta muiden ylle ja koetusta etuoikeutuksesta. Nämä piirteet eivät kuitenkaan ole meissä pysyviä, vaan käymme päivittäisiä jaakobinpaineja suhteessaamme omiin mielihaluihin, tekoihin ja ympäristön odotuksiin. Välillä omaa etua tavoitellen ja välillä yhteisen hyvän eteen.
Mitä siis tapahtuu isossa yhteiskunnassa, jossa status, valta, varakkuus ja asemat jakautuvat eritasoisiin hierakkioihin – silloin kun kokonaisen yhteiskunnan mittakaavassa ajetaan kilpaa ja tavoitellaan henkilökohtaisia etuisuuksia sitä mukaa kun silmät sulkeutuvat kanssaihmisten tarpeille?
Riippumatta syistä, hyvistä tai huonoista perusteluista, tuloerojen kasvu yli tietyn pisteen johtaa ensin rauhattomuuteen ja lopulta avoimeen vastakkainasetteluun.
Tärkeintä ei siis ole edes varsinaisen materiaalisen vaurauden jakautuminen vaan se, että yhteiskunnassa vallitsee suhteellisen yhtäläinen tunne kaiken riittävyydestä ja turvallisuudesta omassa ja lähiympäristön arjessa.
Suomessa tuloerojen kasvu on jo jatkunut 1980-luvulta asti ja 2000-luvulla entisestään kiihtynyt, muutosnopeuden ollen jo maailman kärkiluokkaa. Erot eivät absoluuttisesti ole kovinta luokkaa, mutta miten suomalaiset kestävät edes tämän…?
Vääryyden kokemus riippuu ainakin kolmesta seikasta, se on puhtaasti biologinen, syntyperäinen ominaisuus – se kehittyy vuorovaikutussuhteessa toisiin ihmisiin – ja se muuttuu ilmeisesti itsekeskeisemmäksi koetun sosioekonomisen aseman parantuessa. Tällä videolla muuten kapusiiniapina vetää herneen nenäänsä, kun naapurihäkin asukille tarjotaan parempaa palkkaa samasta työstä. Ennen palkkaeron synnyttämistä, kumpikin apina olivat ihan tyytyväisiä palkkatasoonsa ja olivat valmiita tekemään pyydettyä työtä. http://www.youtube.com/watch?v=meiU6TxysCg
Historia, yksilökeskeisyys, sosiaalisten verkkojen rapautuminen.
Suomi on hyvin poikkeuksellinen maa. Meidän komea itsenäisyyden matka pienestä agraarivaltiosta yhdeksi maailman vauraimpia ja kehittyneimpiä maita on ollut nopeudessaan häkellyttävä. Matkalla yksi sisällissota, kaksi puolustussotaa, valtavan evakkojoukon asuttaminen ja erittäin nopea siirtyminen maaseudulta kaupunkeihin. Sinne jäivät mummot ja vaarit kauas taakse ja opittiin pärjäämään ”vieraissa oloissa” ja arvostettiin yksin puurtamista, jämptiä, hiljaista tekemistä – ei siinä kanssaihmisten hössötystä ja touhuilua tarvittu! Samalla meitä on voimakkaasti vakuutettu eetokseen oman onnen sepistä, työn teon merkityksestä yhteiselle hyvinvoinnille ja sen amerikkalaisen unelman mahdolisuudesta. Uskon, että suomalaisten sosiaalinen pääoma, keskinäinen luottamus ja meidän näkymättömät tukiverkostomme ovat saaneet siipeensä näissä historian mylleryksissä – olemme paljon herkempiä reagoimaan voimalla ja vihalla ympäristöömme kokiessamme ja näkiessämme vääryyksiä ja nopeasti käännymme myös toisiamme kohtaan.
Silmänruokaa ja mielenlumetta
Suomen poliittisten kellokkaiden viimeaikaiset viralliset puheet ovat kumisseet retorista tyhjyyttä ilman todellisuuspohjaa. Yhteiskunnan ilmapiirissä, keskustelussa ja tapahtumissa ei kuulemma ole poliittisia sanomia, kunhan änkyröivät. Kansan turha tyynnyttely ja uhittelu aiheuttavat aivan samat reaktiot…ärtymystä.
Nopean, sähköisen tiedonvälityksen aikakaudella tällaista teennäistä yhteiskuntatunnelmaa ei pitkään enää pystytä ylläpitämään pelkillä rauhoittavilla puheilla ”yhteisestä vastuusta kovina aikoina” ja ”juuri nurkan takaa saapuvasta kirkkaudesta”, täyttämällä lehdet viimeisimmillä ”Julkkis sai sydärin”-tarinoilla ja yhä suurenevien taulutelkkareiden ruudut täynnä tosi-TV:n voittaja-vie-kaiken-retoriikkaa tai silmänkääntöpolitiikalla, jossa julkisuudessa käsitellään tunteita nostattavia mitättömyyksiä aina samaan aikaan kun yhteiskuntaa vavahduttavia linjauksia tehdään kabinettien puolella.
Yleisradion rahoitusuudistukset, yksityisten mediatalojen yt-neuvottelut, ylen ainoan puheradiokanavan täyttäminen urheilulla ovat kaikki merkkejä sirkuksen voimistumisesta leivän huvetessa. Musiikin ja hupisisältöjen määrät ovat jo korvia ja mieliä särkevää.
Jo hyvissä ajoin on tietenkin myös aloitettu tiedeyhteisön saattaminen peukalon alle tulosohjausmekanismeilla, epävarmoilla työsuhteilla ja viemällä yhä suurempia rahapäätöksiä poliittisen päätösvallan alle. Pysyy kriittinen ääni vaimeampana.
Yhdessä ääripäässä suurten yritysten verosuunnittelun laillisuuden korostaminen ja puolustaminen ja toisessa työttömien syyllistäminen, julkisten palveluiden ”säästöt” sekä kovenevat vaatimukset viralliselle yhteiskuntakelpoisuudelle.
Miten tämä voisikaan olla enää uskottavaa, paitsi niiden hyötyjien silmissä, jotka ovat itseään ja kavereitaan vakuutelleet etuoikeutuksestaan? Myönteinen minäkuva itsestään on säilyttävä; kuka kellokas kykenisi tunnustamaan, että on vaikka huomaamattaan toiminut itsekkäästi, moraalittomasti, tavalla jota äiti ei olisi hyväksynyt?
Tasapainotila järkkyy nopeasti
Toisessa päässä on vähenevä ymmärrys yhteisvastuusta ja velvoitteista – toisessa päässä vahvistuva kokemus epäoikeudenmukaisesta kohtelusta. Äänekkäimmin yhteisvastuusta ja velvoitteista paasaavat juuri ne, jolla vaurauden ja etuoikeutuksen tunteet ovat häivyttäneet empatian ja myötätunnon. Nyt etuoikeutetut voimistavat vähempiosaisten ja osattomien tunteita yhteiskuntasopimuksen särkymisestä. Vaaditaan vastikkeita, korkeampaa hintaa ja vakuutta lainoista, tukemisesta ja avunannosta ”kulutatte varojemme!”, ”joku ei tee osaansa!” – puheet työttömyyden tms. aiheuttamasta syrjäytymisestä ja masennuksesta joutuvat kuitenkin outoon valoon lähemmässä tarkastelussa. Syrjivä ja rakenteellinen väkivalta aiheuttavat saman kärsimyksen kun tuossa alun paviaanilaumassa – se, että ihmisiä leimataan ”sen tärkeämmän yhteiskunnan” ulkopuolisiksi alisuoriutujiksi, muiden siivellä eläjiksi asettaen heitä erinäisten valvonta- ja pakkotoimien alle, taitaa olla se pahin epäterveyden aiheuttajia.
Nyt yritetään voiman tunnossa kiireessä, väkisin ajaa oman politiikan mukaisia muutoksia, joilla korkeat asemat betonoidaan.
Valta-aseman ja auktoriteetin voimalla yritetään häivyttää ihmisten mielistä käsitykset oikeudesta suhteessa lakiin ja järjestykseen – ja hämmennys vallitsee. Kuitenkin se hetki, jolloin auktoriteettien kunnioitus katkeaa luottamuksen pulaan, saapuu ennemmin tai myöhemmin. Prosessi etenee varmuudella kohti surkeaa loppuaan, kuten aavalla salamannopeudella liikkuva matala tsunamiaalto, joka nousee murskaavaan korkeuteen saapuessaan matalikolle. Hyökyaalto iskeytyy yhteiskunnan uljaaseen, korkeaan kaarisiltaan, joka murtuu oman painonsa alla kun sen raudoitukset, sisäiset sidokset on jo syövytetty pois.
Ainoa mahdollisuus ja keino pysäyttää tämä kehityssuunta, on todellinen, läpi yhteiskunnan kulkeva henki, jossa aidosti ojennamme kättä naapuriin ja lakkaamme nostamasta ylitettävää rimaa toiselle.
Suomen tulevat haasteet ovat tätä poliittisesti aiheutettua finanssisotkua kovempia, eikä niitä enää kohdata erillisinä suorittajina – vain yhtenä kansana.
Hieno kirjoitus, kiitos.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kiitoksesta, Jaana 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Samaa mieltä, aivan erinomaisilla keloilla Alexander taas. Todella syvällistä, sydämellistä ja todellista vastuunkantoa osoittavaa analyysiä.
On todella hienoa olla IPU:n porukassa, jossa on tällaisia ihmisiä kuten Alexander.
Ilmoita asiaton viesti
Paljon on asenneilmapiiri muuttunut, sekin aika oli,
jolloin oli epähienoa puhua rahasta tai palkoista
tai siitä, että ei ole varaa hoitaa ihmistä.
Ei rahasta puhuttu yhtenään.
Ihmisiä oltiin, mitä ollaan nyt
Ilmoita asiaton viesti
Juuri niin. Kun ryhdymme asettamaan ihmisten välisille suhteille hintoja ja lakkaamme antamasta arvoa…
Se kestävyysvaje taitaa olla jonkin aivan muun puutetta, kuin rahan.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä minä ahneutta syyllistän sen minkä kerkeän ja ajattelemattomuutta.
Enkä siihenkään halpaan mene, että Me hyvät ihmiset…
Ei uskalla sanoa, kun on nähty, mihin ”Hyvät” pahoina aikoina pystyy.
Ilmoita asiaton viesti
Niinhän se on. Ihminen on – ympäristö ja olosuhteet häneen vaikuttavat. Ehkä juuri näistä syistä ihmettelen miten paljon sieltä ylätasanteilta yritetään vastuuttaa ja syyllistää yksittäistä ihmistä, vaikka juuri johdon puolelta sitä yhteiskuntaa pitäisi rukata…
Ilmoita asiaton viesti
Hyökkäys on paras puolustus?
Ilmoita asiaton viesti
Oikeiston kanssa ei voi neuvotella, koska kompromissien tekeminen oikeiston kanssa tarkoittaa sitä, että pääoman ja siten rahan vallan kasaantuminen jatkuu. Jos kutsut sitä hyökkäykseksi, että kieltäydytään tasapelistä, joka johtaa täydelliseen tappioon, niin olkoon sitten niin.
Ilmoita asiaton viesti
Oi Kaukinen, aikamme ainoa Jeanne d’Arc: veikkaan, että tulkitsit kommentin (jälleen) toisin päin kuin se oli tarkoitettu.
Ilmoita asiaton viesti
Olitko yhtään kärryillä mistä blogissa kirjoiteltiin, Andras? Asiat saavat riidellä vapaasti – henkilön persoonaan hyökiminen on aivan turhaa.
p.s. onko sinulla kasvokuvaa…?
Ilmoita asiaton viesti
Päivää,
olin kärryillä ja peräti hengessä mukana. Tarkoitin vain, että taisi tuo Pajukin olla tuossa kommentissaan samoilla linjoilla enemmänkin, jos nyt en ymmärtänyt itse sitä väärin. Eikä ollut tarkoitus hyökiä, kunhan totesin kiistattoman luonnontieteellisen tosion, jonka mukaan Susanna K.:n kommenttivuon takaa esiin piirtyvän hahmon henkinen rakenne tuo minulle henkilökohtaisesti mieleen Arcin Johannan.
Tuo kasvokuva onkin jännä ilmiö, sitä jotenkin vaaditaan aina kun ollaan eri mieltä tai väärinkäsityksen tilassa. Siinä mielessä sen voi hahmottaa perimmiltään eräänlaisena henkisen turpiinlyönnin maalitauluna, ja olisi paljon parempi, jos kellään ei olisi sitä. Oma toistaiseksikuvattomuuteni selittyy käytännössä sillä, että hiippailin tänne puolivahingossa ja itseltäni salaa googlen kautta, eikä minulla siis ole täällä edes varsinaista profiilia. Pitänee kait sitten tehdä, taikka vaihtoehtoisesti lakata pälisemästä.
Ilmoita asiaton viesti
OK. Peace. Itse olen vain pahasti allergisoitunut keskusteluista liittyen ihmisten henkilökohtaisiin ominaisuuksiin tai muuten vaan perustelemattomiin erimielisyyksiin.
Reagoin yli.
Tervetuloa pälisemään.
Ilmoita asiaton viesti
Ei se johto edusta kansaa vaan pääomaa ja itseään. Tänään tuli tästä klassillinen esimerkki:
”””Saksan piraattipuolue lykkäsi nettiin EVM:n palkansaajat ja Jutta Urpilainen on joukossa:
” alla olevasta linkistä löytyvästä dokumentista sivu 12 palkkataulukko, käy ilmi, että Jutan VEROTTOMAT ansiot ovat vähintään 191.000 e ja enimmillään 324.000 Euroa.”
Virkarikos tulojen salaamisista ja salaisesta kytkystä?
”EVM:n korkein päättävä elin on hallintoneuvosto, johon kuuluu EVM.n jäsenvaltioiden hallitusten talousasioista vastaavat ministerit”
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/pev… ”””
Ilmoita asiaton viesti
Mistäs tällainen löytyy? Ei löytynyt Googlella ja tuo linkki on ilmeisesti jo poistettu tms.
Ilmoita asiaton viesti
Kestävyysvaje on yhteiskunnallinen. Yksilöllisyyden esiinmarssi on hajoittanut yhteiskunnan ja jos me emme aktiivisesti uudelleenrakenna sitä, me hajoamme keskinäiseen riitelyyn ja vihanpitoon.
Tämä on oikeiston ihanneyhteiskunta osakeyhtiöiden sisäisten sankarien muodossa, kaikki suhteen on rahanvaihtoa ja jokainen selvitköön omillaan.
Ilmoita asiaton viesti
”Juppi, hippi, punkkari ja vaihdan paikkaa.”
Jotain syvällistä, pahaa, tapahtui.
Ilmoita asiaton viesti
Valuvikamme on ahneus. Rajallinen avaruusaluksemme hajoaa. Viimeiset voimavarat syytä laittaa uuden etsimiseen. Kapina laivalla. Tämähän on taisteluhuuto. Vai yhden onnettoman lajin viimeinen kuolonkorina. Ahneus pitäisi rikoksena rinnastaa murhaan. Valuvika, hyvin sanottu, kiitos Alexander ;D
Ilmoita asiaton viesti
Olisi wiisaudelle käyttöä johdoissamme, mutta jostain syystä olemme taipuvaisia valitsemaan juuri tätä riskimallia edustavia ihmisiä johtoon…
Ilmoita asiaton viesti
Hierarkiat on sen takia niin myrkyllisiä, että niihin kiipii ihmiskunnan pohjasakka ja mikä pahempaa, ne tuppaa korruptoimaan hyvätkin ihmiset.
=> http://susannakaukinen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1…
Ilmoita asiaton viesti
Ihmisellä on potentiaali suureen solidaarisuuteen ja suureen ahneuteen. Meidän kultuurimme tällä hetkellä ruokkii ainoastaan ahneutta. Siis, me elämme yhteiskunnassa, joka aktiivisesti tuo ihmisistä esiin sen kaikkein huonoimman. Ei tällaisella kulttuurilla ole mitään tulevaisuutta.
Ilmoita asiaton viesti
Näitä vihaan:
– epäoikeudenmukaisuus
– heikomman sortaminen
Ilmoita asiaton viesti
Sitten sinulla on valitettavan paljon vihattavaa nyky-Suomen yhteiskunnassa. 🙁
Ilmoita asiaton viesti
Tässä kohtaa ei tarvita mitään korkeakirjallista arviota, eikä kritiikin puuskaa. Kirjoitus toi upeasti esille asioita, joista pitäisi arvopohjan tervehdyttämiseksi alkaa tosissaan keskustella.
Vaikka mielikuvatasolla luulisin useimpien jakavan nämä ajatukset, luulisin suurimpana ongelmana olevan näiden asioiden konkreettisten muotojen ja sisällön ymmärtäminen. Ellemme kykene siihen, ovat tulevaisuuteenkin tähtäävät toimenpiteet utopioiden varassa.
Yhdistämällä eri aloilta tulevia näkemyksiä ja osaamista, voimme kenties yhdistellä näistä syiden ja seurausten ketjuja, joista oivalluksen valo säteilee hiljalleen ympäristöön.
Koetan tuota pikaa riipaista julki mitä kovinta konkretiaa, joka tuo esille sekä keskustelun onttoudet, että paljolti muutakin, mitä tässä kuvaat. Kenties jossain vaiheessa nämä saapuvat myös printtimediaan purtaviksi…
Ilmoita asiaton viesti
”Kenties jossain vaiheessa nämä saapuvat myös printtimediaan purtaviksi…”
Hiukka nauratti. No, eihän toiveikkuus synti ole. Median tuntien, Ipulaisen mielipiteen on aika vaikea mennä läpi. Vassarina olen hiukka siihen pyrkinyt eikä sekään ihan helppoa ole.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä tuossa kohtaa itselläkin hymähdys pääsi, mutta kun riittävän pitkään luukuttaa, niin joskus joku ovi aukeaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ollaan eri tahoilla juteltu, että pitää luoda vaihtoehtouutiset. Se on täysin tehtävissä, nyt pitää vaan organisoitua.
Ilmoita asiaton viesti
Toivossa hyvä elää, Uskossa vielä parempi – sano lapamato ja sukelsi… 😉
Ilmoita asiaton viesti
Mä en usko enkä toivo, vaan teen. Jussi, kuokka ja sitä rataa. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Kuuntelemme lasten, hra 6 v. ja hra 8 v., kanssa iltaisin äänikirjoja ”iltasaduksi”.
Ensin kuuntelimme Sinuhe Egyptiläisen (suuri suosio), sitten Mikael Hakimin (ihan ehdoton!) ja nyt on menossa Täällä Pohjantähden alla.
Yllätyksekseni lapseni pystyvät seuraamaan Linnankin tarinan kerrontaa ja pitävät siitä. Enemmänkin: ilman vihjeitä aikuisilta 6- ja 8-vuotiaat pystyivät rinnastamaan torppariuden ongelmat asuntovelkaisten ongelmiin. Se tuli selväksi, kun pojat juttelivat omia ajatuksiaan siihen asti kuunnellusta.
Miten lie aikuisten laita?
Ilmoita asiaton viesti
Isäni päätti luettuaan Sinuhe Egyptiläisen 16-vuotiaana, ryhtyä egyptologiksi.
Hän kertoi minulle että häntä ei kiinnostanut muinaisten faaraoiden rikkaudet ja loisto, vaan hän halusi nähdä, oppia ja ymmärtää ihmisen elämän kiertokulun – miten tavallinen ihminen eli ja koki arkensa 3000 vuotta sitten. Egyptiläiset olivat kirjanneet sen kiviseinille.
Mikä oli ihmisyydessä pysyvää ja mikä oli häilyväistä katinkultaa.
Isästäni kehkeytyikin kansainvälinen tiedemies, alansa popularisoija ja Upsalan yliopiston professori.
Kasvoin hänen tarinoiden ympäröimänä. Kyllä lapsetkin ymmärtävät.
Ilmoita asiaton viesti
Pitkästä väännöstä on toki kysymys, mutta maailmaa muutetaan sana kerrallaan.
Ilmoita asiaton viesti
On mahtavaa, että konkretisoit näitä asioita! Pitäisi ehkä joskus pitää aivoriihi saman pöydän ääressä ja ideoida tarkemmin tätä konkretiaa.
Ilmoita asiaton viesti
Alexander kirjoitti ”paviaaniurokset oppivat tämän lempeämmän ryhmän tavoille”.
Koska sinulla on ollut egyptologi suvussa tuli mieleen, että otitko esille paviaanit siitä syystä?
Lempeäksi näitä eläimiä ei yleensä mainita. Väitetään että saamme mennä ehkä 5000 vuotta ajassa taaksepäin, jotta Egyptissä olisi esiintynyt paviaaneja. Jumala Thoth Egyptissä oli usein varustettu paviaanin päällä.
Paviaanit liittyivät auringonpalvontaan, mahdollisesti siitä syytä että ne nukkuivat puitten oksilla (kuten meidänkin esi-isämme) ja kun tulvivat alas ne lämmitteli ensin auringossa.
Geneettisesti ne eroavat enemmän ihmisestä, kun esim. gorilla ja simpanssi. Jonkin verran niistä puhutaan myös Urantia-teksteissä. Kaikenalista muutakin otin selvää paviaaneista netissä.
Tässä on edustavia kuvia Egyptin vanhasta paviaanien palvonnasta:
The Baboons and Monkeys of Ancient Egypt:
http://www.touregypt.net/featurestories/baboons.htm
Ilmoita asiaton viesti
En sentään niitä lempeyden tähden ottanut esimerkkeinä. Kylläkin sen vuoksi, että tuo tapaus osoitti ettei se lauman sisäinen väkivaltaisuus ollut mikään ehto sen toimintakyvylle. Kuten tuo samainen tutkija Sapolsky sanoi: ”Paviaaniurosten yleisin kuolinsyy – ovat toiset paviaaniurokset”
Se yhteisön tila heijastaa siis pitkälti johtokulttuuriaan, eikä luulisi ihmisten olevan pekkaa pahempia, jos kerran apinatkin kykenivät muuttumaan.
Lisäksi on hyvä tiedostaa että ”rakenteellinen väkivalta” sairastuttaa väestöä. On siten aika ristiriitaista syntyä maahan, jossa on maailman parhainta vauvahoitoa, elää taloudellisen rasitteen alla maksaen kuluja terveydenhuollosta, joka hoitaa niiden kuorman edesauttamien ”elämäntapasairauksien” jälkiä?
Ilmoita asiaton viesti
Sapolsky tämä tutkimus on täysin murskaavaa tieteellistä todistusaineistoa sen puolesta, että me voimme toimia paljon paremmin.
Ilmoita asiaton viesti
Paviaanit ei todellakaan ole mitenkään erityisen lempeitä. Bonobot sen sijaan on. Luonnossa kaikki harmaan sävyt.
Ilmoita asiaton viesti
”Se yhteisön tila heijastaa siis pitkälti johtokulttuuriaan, eikä luulisi ihmisten olevan pekkaa pahempia, jos kerran apinatkin kykenivät muuttumaan”
Onpa apinat jopa astronautteja nykyään:
14.12.2013
Iran lähetti toisen apinan avaruuteen
http://yle.fi/uutiset/iran_lahetti_toisen_apinan_a…
Mutta mistä syytä ihminen sitten on kehittynyt niinkin sosiaaliseksi ja myös sairaista ja vammaisia yksilöistään huolehtiva, rauhan aikana. Mistä johtuu uskomaton tieteellinen ja tekninen kehitys viimeisen sadan vuoden aikana. Onko siinä uskonnot pelanneet jotain roolia; eiköhän Kristinusko ole parempaan suuntaan ainakin yrittänyt viedä.
”johtokulttuuri” ilmeisesti johtuu tästä:
”Ennen edistyvien rotujen osittaista sosiaalistumista ihminen oli ylen määrin yksilökeskeinen, äärimmäisen epäluuloinen ja uskomattoman toraisa.” kertoo U-teksti:
1. The Genesis of War
(783.4) 70:1.1 War is the natural state and heritage of evolving man; peace is the social yardstick measuring civilization’s advancement. Before the partial socialization of the advancing races man was exceedingly individualistic, extremely suspicious, and unbelievably quarrelsome. Violence is the law of nature, hostility the automatic reaction of the children of nature, while war is but these same activities carried on collectively. And wherever and whenever the fabric of civilization becomes stressed by the complications of society’s advancement, there is always an immediate and ruinous reversion to these early methods of violent adjustment of the irritations of human interassociations.
War is an animalistic reaction to misunderstandings and irritations; peace attends upon the civilized solution of all such problems and difficulties.
Ilmoita asiaton viesti
Muinaislöydöt jo Homo-suvusta ENNEN oman lajimme Homo Sapiens´in ilmestymistä viittaavat erittäin tiukkaan ja hoivaavaan ryhmään.
On löydetty ryhmän vanhojen jäsenten kalloja, joiden suuvärkit ovat olleet siinä kunnossa etteivät olisi millään voineet selvitä hengissä viimeisiä vuosiaan ilman laumansa aktiivista huolenpitoa.
Kuten sanoin yllä: useimmat piirteet, joita me tapaamme kirjata kulttuuriemme tai uskontojemme saavutuksiksi, esiintyvät monissa yksinkertaisemmissa nisäkkäissä ja eläinkunnan edustajissa.
Ehkä hauskimpana esimerkkinä indonesialaisten lentävien koirien ”yhteishuoltajuus”. Lepakkoemot ruokkivat poikasia yhteisesti. Eräänä päivänä tutkijat täyttivät yhden emoparan kaulapussin (missä ruoka kuljetetaan) ilmalla. Kun muut lepakkonaaraat huomaisvat ettei kyseinen lentäjä antanutkaan ruokaa heidän poikasilleen, he lakkasivat tuomasta ruokaa tämän poikasille…
Ilmoita asiaton viesti
Melkein yhtä hauska juttu kun minun.
Nisäkkäät ovat aina alkuvaiheessa huolehtineet lapsistaan; ja hylänneet niitä tietyn vaiheen jälkeen.
Primitiivisissä ihmisyhteisöissä vallitsi luonnollinen kommunismi, kaikki jaettiin ryhmän kesken. Mutta ulospäine oltiin ”äärimmäisen epäluuloisia”.
Ilmoita asiaton viesti
Hieno teksti, kerrassaan.
”Vahvaan kontrolliin, alistussuhteisiin ja väkivallan uhkaan perustuva hierarkkinen rakenne sairastuttaa yhteisön karsimalla sisäistä kanssakäymistä, lisäämällä pelkoa luottamuksen kustannuksella.”
Tästä esimerkkinä kerrottu paviaanivertaus oli hyvä ja kertoi paljon myös nykymenosta.
”Tarkoituksena EI siis ole tavoitella maksimaalista tuottoa, tehoa tai voittoa eikä rakentaa johtohierarkioita, valtapyramideja ja hallintohimmeleitä vallan kanavoimiseksi. Nämä palvelevat lopulta jotain aivan muuta kuin yhteisön hyvää – kuluttavat yhteisöllistä pääomaa ja etäännyttävät vallan, vastuun ja seuraukset kauas toisistaan.”
Todella osuvasti sanottu! Tasapainotilamme on pahasti järkkynyt mitä nykysysteemiin tulee.
Ilmoita asiaton viesti
Pidän tätä hierarkiakritiikkiä erittäin tärkeänä ja olen omaltakin osaltani koettanut kantaa korteni kekoon asian suhteen.
Tästä blogista löytyy paljon tieteellisiä viitteitä asiasta:
=> http://susannakaukinen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1…
Tuottavuuskritiikki analyysinä Isosaaren Timolta:
=> http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/158111-tuot…
Mä vaan väsäsin siitä biisin:
=> http://www.nyysisuomi.fi/?p=365
Ilmoita asiaton viesti
Mainion tekstin olet kirjoittanut. Tuossa on jotain sellaista humaania ajattelua mukana mitä saisi minuun nähden olla enemmänkin olemassa.
Tuosta Sapolskysta pitää sanoa,että miehellä on monta hyvää videota tarjolla youtubessa ja voin vain suositella.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, Sapolsky on selkeästi pystynyt osoittamaan sen, että kulttuurit voivat muuttua ja paljon parempiakin vaihtoehtoja on kuin nykyinen suunta.
Ilmoita asiaton viesti
Yksi konkreettinen ongelma minkä olen itse nähnyt: esim. siivoustyöllä ei elä pääkaupunkiseudulla ilman yhteiskunnan tukia, vuokralla asuessa. Tässä tapauksessa siis tarvitaan lisäksi asumistukea. Kyseessä ”täysipäiväinen työ”, eli sen verran kuin sitä ihminen jaksaa fyysisesti tehdä (5-8 h/päivä).
Miten tällainen ratkaistaan?
Ilmoita asiaton viesti
Valtakunnan talous- ja yhteiskuntajärjestelmiä voi mm. itsenäisellä valuutalla rukata sellaiseen asentoon että perustulo ja/tai ”asuntoetu” voidaan toteuttaa.
Osuuskuntamallit, rahan liikkeellelasku julkisten hankkeiden kautta tms.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä esimerkki,markkinatalouden mukaan siivous pitäisi lopettaa tuossa tapauksessa. Miksi näin ei tapahdu?
Eihän ketään pystytä tappiollista yritystä joten miksi työntekijänkään pitäisi tehdä tappiollista työtä.
Ilmoita asiaton viesti
Työtekijällä on näennäinen valinnanvapaus olla olematta töissä juuri kyseisessä paikassa.
Ähäkutti mitäs´meni…
Harmi että voi jäädä myös syömättä ja asumatta ellei suostu tinkimään.
Factory rules ja tehtaan oma putiikki…
Ilmoita asiaton viesti
No, sosiaaturvalla eläminen jättää saman käteen.
Jonkunhan ne työtkin pitää tehdä, ja jos palkka on niin pieni, että sillä ei elä, niin ulkomailta voidaan tuoda työntekijöitä, jotka tekevät työt, mitkä ”eivät kelpaa suomalaisille”…
Ilmoita asiaton viesti
Lämmin tunne oli sisällä tätä lukiessa. Arvostan.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos, Jaakko. On myös tunteella kirjoitettu.
Ilmoita asiaton viesti
Eilen juuri sanoin miehelleni, että kaiken tämän tehostamisen ja rakenneuudistamisen jälkeen tulos on se, että haaskataan valtava määrä ihmisresursseja pakottamalla väestön enemmistön osa alisuorittamaan.
Kiitos Alexander tästä blogista. Sait irrotettua minusta mehevän naurunkin.
Ilmoita asiaton viesti
:)!
Ilmoita asiaton viesti